Muistatko vielä kaartuvaa taivasta, ketunleipiä ja hiekkalaatikkoa? Muistatko Elijah Wood-kautesi? Muistatko Josh Hartnettin, josta en loppujen lopuksi tiennyt mitään? Muistatko, kuinka kumpikin pidimme toisistamme enemmän kuin toisesta naapurintytöstä? Tiesitkö, että herätit minussa rakkauden Astrid Lindgreniin?

Olen sitä mieltä, että suurimmat vaikuttajat ihmisen luonteessa ovat lapsuuden keskeiset henkilöt. Sinä olit hyvin keskeinen henkilö, koska olit ystävä. Sinun kauttasi olen muovautunut tällaiseksi – ainakin osin. Astrid Lindgren, Hanoi Rocks ja Dingo ovat vain pari esimerkkiä asioista, joista olen oppinut pitämään, koska sinä pidit niistä. Taidat pitää vieläkin, ellen aivan erehdy. (Niin, ja puhumattakaan piirtämisestä!) Myös luonteessani saatan toisinaan huomata piirteitä, jotka olen huomannut sinussa vuosia sitten, kun oma persoonani ei mietityttänyt minua liikoja.

Näinä päivinä olen miettinyt sinua usein. Sinua ja kaikkia niitä vuosia, jotka vietimme yhdessä. Oli olemassa "me kaksi". (Tietysti oli muitakin, mutta he eivät ole nyt tähdellisiä. En kirjoita tätä kertoakseni, että naapurissa asui toinenkin tyttö ja hieman "aikamme" puolivälin jälkeen tuli vielä yksi.) Koska en muista niistä ajoista paljoakaan, voin vain kuvitella ja muistella niitä kaiholla. Itse asiassa ne ovat mielessäni istuskelua kesäisellä kedolla auringonpaisteessa ja perhosten liidellessä verkkaisesti ympärillä. Toisinaan retkiä lähimetsään syömään käenkaaleja (ketunleipiä!) ja keräämään lemmikkejä. Ehkäpä toisinaan uimarannalla vierailua.

Ja nyt sinä olet aikuinen, itse asiassa täytit tänä vuonna kahdeksantoista. Minä olen neljäntoista. Sinulla on oma elämäsi ja minulla omani. Mikä sinä olet nyt, kun olet iso? Mikä minusta tulee isona? Olisiko autereinen ystävyys yhä vahvaa kuin ruostumaton teräs kaukana liekeistä?

Minulla ei ole elämässäni juurikaan ongelmia, enkä usko että sinäkään sellaisiin suorastaan hukut. Mutta meillä on nyt eri ystäväpiirit ja eri kuviot, vastakohtana lapsuudelle, jolloin ympyrämme kävivät yksiin kuin tanssi. Luulen pärjääväni, vaikket asukaan enää metrin päässä.

Silti, entä jos joku päivä käykin niin, ettei minulla ole sinuun enää mitään yhteyksiä? Entä jos tapahtuu jotain kamalaa ja peruuttamatonta; asia, jota en viitsi edes kirjoittaa, koska pelkään sen tapahtuvan. Eihän sellaista saa tapahtua. Olethan aina siellä jossakin minua varten? Itsekkäästi vaadin sinulta tällaista, mutta tämä taitaa olla vaan ihmisen luonnetta. Ethän jätä minua koskaan, vaikkemme nykyään tapaakaan enää lainkaan?

Ikuisesti.

Take me down to the way back home
I lost all my money now I'm all alone
City boys stole my car
City girls stole my heart